Aamiainen Ruusupuistossa

Kaunis toukokuinen aamu. Aurinko on jo alkanut lämmittää selkämyksiä, takit pysyvät vielä tiukasti päällä pienoisen tuulenvireen tuodessa heräävästä maasta viileitä kuiskauksia. Talven painamien lehtien ja ruskeiden kasvivarsien lävitse on kurkottamassa heleän vihreä ruoho. Siellä täällä silmiin hehkuvat keltaisina, teriöt valoa kohti terhakkoina kurottaen voikukkaryppäät. Varpuset kuhisevat pensasaitojen sokkeloissa odotuksen into keveissä liikkeissään. Hentojen lehtien koristamat koivut ovat kutsuneet oksilleen peipposet ja moninaiset muut kesäisen laulun lähettiläät. Läheiseltä tieltä kumuava liikenteen arkinen vyöryntä peittyy läheltä kuuluvaan riemun konserttiin.

Murheissani katson noita kiireen sokeuttamin, hätäisin askelin eteneviä ihmispoloisia. Tuota kuuroksi ahdistettua joukkiota, työn orjuuttamaa harmaan ilotonta puurtajien armeijaa, jolle ei ole suotu mahdollisuutta pysähtyä hetkeksikään näkemään luonnon heräävää kauneutta, kuuntelemaan maapallon herkistynyttä liikahdusta. Kaikkialla heidät on nöyryytetty pitämään katseensa ranteissaan olevissa viisareissa, ohiajavien kuljetusvaunujen kylteissä. Jokaiseen ilmansuuntaan he aamuisin liikkuvat katseet painuneina, mitään näkemättä, likaisten ikkunoiden takana toisistaan erottumattomat hahmot. Pienissä kopeissa, suurissa halleissa, vetoisten ovien suissa, tavarakuljettimien äärellä, alituiseen korvissaan kuulokkeet tai sormet moninaisten koneiden näppäimillä he takovat taidoistaan rahaa suurten kasvottomien johtajien päättymättömiin kassaholveihin.

Päivä päivältä heidän joukkoaan vähennetään, alakuloisina ulos häädetyt vierustoverit jättävät hyvästejä paikkansa säilyttäneille, pelokkaina odottaville tovereilleen. Hetki hetkeltä käskijöiden aarrekammiot valtaavat suuremman tilan, kunnes jäljelle jäänyt, tahdottomaksi muuttunut, konemaisesti ahertava harventunut alamaisten joukko on ahtautuneena pieneen, valottomaan nurkkaan. Siellä he usein paikkansa säilyttääkseen alkavat taistella toisiaan vastaan verisesti puolustaen perheilleen viemäänsä leipäpalaa. He tietävät, että yhtä silti, täysin riippumatta heidän pinnistyksestään, voi pahin kohdata heidätkin. Aika ajoin aarreaittoja siirretään pimeän turvin vaivihkaa valtameren ylitse tietymättömiin. Silloin aikaisen aamun kosteassa usvassa sieltä, mistä vielä eilen kuului kiireinen hyörinä, löytyy autioina hylätyt, mustina tuijottavien ikkunoiden ja riippulukoilla suljettujen ovien peittämät rakennukset.

Katson kahdeksan miehen valmisteluita Ruusupuiston vihreiden istuinten rajaamalla hiekkaisella aukoilla. Huolellisesti he ovat kattaneet aamiaisen. Iloisina toisilleen rupatellen he tutkivat toistensa tuomia eväitä. Innokkaina avataan pahvisia kääröjä. Toiset ovat kuljettaneet aamiaistarpeet takkiensa kätköissä. Hymyjen valaistessa noiden vapaiden sielujen sään armoille altistuneet kasvot he aloittavat päivän ensimmäisen ateriansa. Ruskeasta ja läpinäkyvästä lasista valmistetuista astioista sekä tinakuorisista lieriöistä he nautiskellen antavat monen väristen jumalten juomien valua janoisiin kurkkuihinsa.

0 kommenttia:

Blogger Templates by Blog Forum