Emäntä, joka nukkuu pommiin
21.5.2008 by Katili
Olen Jami, neljävuotias kollikissa, joka eräänä päivänä kolmisen vuotta sitten pakattiin häkkiin. Nimeni oli noihin aikoihin Jaska ja silloinen emäntäni piti majaa Porvoossa. Eräänä päivänä hän ei herännyt. Koitin kaikki herätyskikkani, mutta hän vain nukkui, nukkui kaksi päivää. Yhtäkkiä kotimme oli täynnä huutavia ja itkeviä ihmisiä. Itse piilouduin turvapaikkaani, mutta en saanut olla siellä rauhassa. Ojentuvat kädet yrittivät saada otetta minusta ja vetivät minua mistä sattuivat kiinni saamaan. Kynsien kaikilla voimilla takerruin kiinni huonekaluihin. Vaistoni kertoi, että tästä ei hyvää seuraisi. Yhtäkkiä kuulin ovelta tutun naapurin naisen äänen. Pienen keskustelun jälkeen naapurin nainen tuli luokseni ja rauhoitteli minua pitkään. Hänen autonsa takapenkillä siis matkasin Porvoosta Helsinkiin. Häkin ovi avattiin ja rapiseva peltohiireni heitettiin uudelle lattialle. Naapurin rouva puheli vieraan naisen kanssa, otti lopulta häkin ja lähti. Olin uudessa paikassa kahdestaan vieraan naisen kanssa.
Uusi emäntäni on ihan mukiin menevä, hän hellii ja ruokkii minua ihan tyydyttävästi. Juttelemme kilpaa, sillä itse olen kova poika puhumaan. Emäntä näkyy tykkäävän polotuksesta. On kestänyt melko pitkään, ennen kuin aloin luottaa häneen, tai paremminkin siihen, että hän pysyy täällä. Kun hän esimerkiksi lähtee kaupassa käymään, stressaannun aina ja rypytän kotimme kaikki matot. Saan pitää hänet hetken vielä kotona, kun hän joutuu oikaisemaan rutut ennen lähtöään. Ruoka-ajoista emännällä on ihmeellisiä tokaisuita: Salkkarin tauolla sitten vasta, vasta, kun tulen kaupasta. Ihme laskija, mitä väliä, jos joskus söisin useammin kuin kolmesti päivässä? Kyllähän tähän on tottunut, nyt olen asunut täällä jo kolme vuotta. Uskalsin aloittaa tallontahommelit vuosi sitten, pidättelin itseäni siihen saakka, sillä mitä jos taas olisin joutunut lähtemään. Nyt meillä on jo monta mukavaa rutiinia, iltaruuan jälkeen hypähdän emännän syliin iltapesulle ja hän katselee samalla televisiota. Alkuun en suostunut syliin, taisi mennä yli puoli vuotta harkitessa. Tallontajuttujen jälkeen uskaltauduin kiipeämään emännän mahan päälle surisemaan, aika pehmeä paikka, hiukan hyllyvä kylläkin.
Jos jotain pitäisi valittaa, niin se olisi tuo emännän pommiin nukkuminen. Minä poika siinä teen varovaista herätysaskaretta. Ensin vain vien karvaturpani hänen suunsa lähelle, viikset kutittavat emäntää ja pientä liikettä yleensä ilmenee. Seuraavaksi siirryn järeämpään kalustoon ja otan hänen ranteensa nahkaa hampaitteni väliin ja näykkäilen hellästi. Silloin yleensä kuuluu jo äännähdyksiä. Istun siinä hänen tyynynsä vierellä ja ojennan tassuni peittämään hänen suutaan, jos ei tehoa, lisään vielä toisenkin tassun ja miukaisen hellyyttävällä äänellä. Jos hän kääntää kaikista näistä jutuista huolimatta kylkeään, otan kunnon temput käyttöön. Kännykkäänsä emäntä vartioi haukkana, joten kun alan nakerrella sen antennia, hän jo yleensä kieltää. Jos ei vieläkään nouse sängystä, tiputan kännykän lattialle. Siinä vaiheessa saan jo toruja ja hän nostaa puhelimen peittonsa alle turvaan. Mutta konstit on monet. Takuuherätys on se, kun hyppään pesukorin viereiselle jakkaralle ja otan hampaillani tiukan otteen korin kannesta, vedän ylöspäin ja annan räpsähtää alas. Kolme kertaa tuota saa emännän jalat peiton alta lattialle.
Uskollinen on hän. Emäntä.
Uusi emäntäni on ihan mukiin menevä, hän hellii ja ruokkii minua ihan tyydyttävästi. Juttelemme kilpaa, sillä itse olen kova poika puhumaan. Emäntä näkyy tykkäävän polotuksesta. On kestänyt melko pitkään, ennen kuin aloin luottaa häneen, tai paremminkin siihen, että hän pysyy täällä. Kun hän esimerkiksi lähtee kaupassa käymään, stressaannun aina ja rypytän kotimme kaikki matot. Saan pitää hänet hetken vielä kotona, kun hän joutuu oikaisemaan rutut ennen lähtöään. Ruoka-ajoista emännällä on ihmeellisiä tokaisuita: Salkkarin tauolla sitten vasta, vasta, kun tulen kaupasta. Ihme laskija, mitä väliä, jos joskus söisin useammin kuin kolmesti päivässä? Kyllähän tähän on tottunut, nyt olen asunut täällä jo kolme vuotta. Uskalsin aloittaa tallontahommelit vuosi sitten, pidättelin itseäni siihen saakka, sillä mitä jos taas olisin joutunut lähtemään. Nyt meillä on jo monta mukavaa rutiinia, iltaruuan jälkeen hypähdän emännän syliin iltapesulle ja hän katselee samalla televisiota. Alkuun en suostunut syliin, taisi mennä yli puoli vuotta harkitessa. Tallontajuttujen jälkeen uskaltauduin kiipeämään emännän mahan päälle surisemaan, aika pehmeä paikka, hiukan hyllyvä kylläkin.
Jos jotain pitäisi valittaa, niin se olisi tuo emännän pommiin nukkuminen. Minä poika siinä teen varovaista herätysaskaretta. Ensin vain vien karvaturpani hänen suunsa lähelle, viikset kutittavat emäntää ja pientä liikettä yleensä ilmenee. Seuraavaksi siirryn järeämpään kalustoon ja otan hänen ranteensa nahkaa hampaitteni väliin ja näykkäilen hellästi. Silloin yleensä kuuluu jo äännähdyksiä. Istun siinä hänen tyynynsä vierellä ja ojennan tassuni peittämään hänen suutaan, jos ei tehoa, lisään vielä toisenkin tassun ja miukaisen hellyyttävällä äänellä. Jos hän kääntää kaikista näistä jutuista huolimatta kylkeään, otan kunnon temput käyttöön. Kännykkäänsä emäntä vartioi haukkana, joten kun alan nakerrella sen antennia, hän jo yleensä kieltää. Jos ei vieläkään nouse sängystä, tiputan kännykän lattialle. Siinä vaiheessa saan jo toruja ja hän nostaa puhelimen peittonsa alle turvaan. Mutta konstit on monet. Takuuherätys on se, kun hyppään pesukorin viereiselle jakkaralle ja otan hampaillani tiukan otteen korin kannesta, vedän ylöspäin ja annan räpsähtää alas. Kolme kertaa tuota saa emännän jalat peiton alta lattialle.
Uskollinen on hän. Emäntä.
