Enkelin huono päivä

Vanha nainen luki korttia. Maksaläikkien peittämät työtä tehneet kädet tavasivat koukeroita. Silmälasit hajosivat viisi päivää sitten, ei huolinut enää uusiin tuhlata. Näillä halpahallin laseilla näki sen verran lukea kuin tarvitsi. Hän hörppäsi ruusukupista kahvia. Kuka nyt kirjoitti noin hassusti.

- terveiset täältä pohjoisesta, kiitos viimeisestä, minulla on jo ikävä, en millään olisi halunnut lähteä, mutta onneksi pian nähdään -

Voisiko se olla siskontytär… ei sehän jo taisikin kuolla viime vuonna. Eikös se ollut syöpä. No kuka tämän sitten oli kirjoittanut? Nainen siristeli silmiään allekirjoituksen kohdalla. Ei, ei se kukaan tuttu voinut olla. Sitten hän katsoi osoitetta. Eihän se hänen nimensä ollut. Naapurin tarjoilijanainen, se jolla oli se punainen hiuslaite. Kädet vaipuivat hitaasti alas ja kortti liukui pöydälle. Hän nosti lasit silmiltään ja katsoi pitkään pitsiverhojen välistä. Lunta leijaili hiljalleen. Huomiseksi jouluaatoksi tulisi liukasta, tietysti, kun pitäisi käydä hautausmaalla kynttilöitä viemässä. No, täytyisi varmaan lähteä viemään kortti naapurin postiluukkuun. Mutta ensin hän joisi toisen kupillisen. Noustessaan vaivalloisesti tuolilta hän huomasi liikettä roskalaatikon takana. Mentyään lähemmäksi ikkunaa hän näki sen.
Enkelin.

Valkosiipinen enkeli ravisteli lunta hartioiltaan närkästyneen näköisenä. Miten enkeli voi olla närkästyneen näköinen, vanha nainen ajatteli. Miten enkeli voi olla minun takapihallani? nainen sitten mietti ja katseli hämmästyneenä kuinka kompasteleva enkeli pyllähti takamukselleen lumisella pihalla. Siihen se jäi pää kumarassa, ihan kuin sen hartiat olisivat vavahdelleet. Vanha nainen avasi varovasti parvekkeen oven. Mikä lie pikkujoulujuhlista palaava humalainen nuori. Mutta jokin pihalla istuvassa olennossa sai naisen uskomaan, ettei siitä ollut kyse. Nainen kumartui kaiteen yli ja kysyi
Onko siellä kaikki hyvin ? Enkelin siivet siirtyivät hieman taaemmaksi, kun se nosti päätään nähdäkseen kuka puhui. Se punnertautui pystyyn ja katsoi vanhaa naista leijailevien lumihiutaleiden lomitse.

- Olen eksynyt. Enkeli puisteli jälleen autojen likaamaa lunta yltään. Vanhan naisen kävi sääliksi siinä ohuessa mekossa värjöttelevää otusta.
- Tule nyt sieltä pihalta sisään, tuosta A-rapun ovesta pääsee sisään ilman avainta. Yksi kerros ylös, tulen rappuun vastaan. Enkeli nyökkäsi ja alkoi liukastelevan matkan kohti ovea.

Vanha nainen palasi sisälle. Sitten hän pelästyi lupaustaan. Mitä, jos se kuitenkin oli joku hullu ? Miten hän nyt niin meni toivottamaan kotiinsa, ventovieraan ? Hän otti kuitenkin avaimet eteisen naulakosta ja päätti mennä rapun puolelle katsomaan. Pian alaovi jo kolahti ja alkoi kuulua vienoa kahinaa. Sitten näkyi lumen peittämät ruskeat hiukset ja valkoinen hahmo ilmestyi kokonaan näkyviin. Enkeli oli pienikokoinen, paljon naista lyhyempi ja hirvittävän laiha. Ei se näyttänyt olevan humalassa ja katsekin oli niin kirkas, kun se lähestyi häntä jättäen peräänsä pienten lätäköiden sarjan.

- Tule sisään sieltä tyttö raasu. Vanhus avasi ovensa ja enkeli astui hänen eteiseensä. Nainen ripusti avaimet naulakkoon ja haki sohvalta huolellisesti taitetun torkkupeiton. Hän levitti peiton kömpelöillä sormillaan enkelin hartioille ja ohjasi sitten vieraansa olohuoneen nojatuoliin.
- Minä keitän nyt vettä, niin saat kuumaa mustaherukkamehua. Onko sinulla nälkä ? Enkeli, joka värjötteli lammaskuvioisen harmaan peitteen alla nyökkäsi.
- Siellä on tosi ikävä ilma. Eikä sinulla ole edes kunnon vaatteita, tyttö parka. Sanoitkos sinä, että olit eksynyt ? Vanhus puuhasi pikkuruisessa keittokomerossaan. Hetken kuluttua hän kantoi mukillista höyryävää juomaa ja lautasta, jolle oli tehnyt neljä voileipää.
Enkeli lämmitteli käsiään mukin ympärillä ja haukkasi sitten nälkäisenä yhden voileivistä. Sitten se varovasti maistoi kuumaa mehua.
- No niin minä luulen, että olen eksynyt, enkeli lopulta sanoi.
- Mihinkä sinä sitten olit menossa ? nainen kysyi.
- Minut lähetettiin ensimmäistä kertaa tänne alas ja minun piti löytää eräs nainen, joka asuu tällaisessa kerrostalossa. No tulin sitten alaovelle, mutta en osannut mennä sisään kadun puolelta. Sitten päätin kiertää takapihan kautta, mutta tuolta pihan puolelta kaikki näytti niin erilaiselta. Ja sitten kaaduin. No, istuin siinä ja tiedättekö, minusta alkoi tuntua, että oli huono ajatus lähteä tänne vielä. Mutta kun minä kärtin ja kärtin lupaa, niin ylienkeli lopulta antoi periksi. Olisi pitänyt uskoa, etten vielä ollut valmis tähän.
Enkeli maistoi jälleen mehua ja katsoi sitten vanhan naisen olohuonetta.
- Tästä tulee ihan oma mummola mieleen. Muistan, kun torkuin mummon sohvalla ja mummo valmisti jotain ruokaa, astiat kolisivat ja koko asunto täyttyi kiehuvan perunaveden höyrystä. No, en minä sitten enää sairauden lopussa voinut mitään syödä, mutta kerran pyysin päästä sairaalasta mummolaan. Äiti ja mummo valmistivat kaikkia herkkujani, mutta minä tuskin jaksoin katsoa ruokaa. Välillä ne menivät kumpikin vuorollaan kylpyhuoneeseen ja tulivat takaisin silmät itkeneinä. Minä halusin vain, että ne olisivat siinä ihan lähellä. Voi ei, ei minun tällaisia pitänyt puhua. Anteeksi.
- Senkö takia sinä olet noin hirvittävän pieni ? vanha nainen kysyi. Hänen teki mieli ottaa enkelin hartioista kiinni ja suojella tätä.
- Niin, sen takia. Enkeli otti toisen voileivän ja sekin katosi viimeistä kurkunviipaletta myöten.
- Kiitos, nyt alkaa tuntua jo paremmalta, nyt minun pitäisi oikeasti löytää se nainen, jonka vuoksi olen tullut.
- Kerropa jotain, siis siitä naisesta, jospa minä tuntisin hänet. Olen sentään asunut tässä talossa yli kolmekymmentä vuotta.
- Niin, jospa sinä tuntisitkin hänet. Nimeä minä en voi sanoa, säännöt estävät. Mutta hän on kolmekymmentäviisivuotias yksinäinen ihminen, perheen ainoa lapsi, vanhemmat kummatkin kuolleet. Kymmenen vuotta sitten hän oli kihloissa ja menossa naimisiin. Lapsi oli tulossa. Mutta sitten sattui se onnettomuus. Sulhanen ajoi autoa ja se lensi ohikulkutiellä päin betonista siltarumpua. Mies kuoli siinä samassa ja nainen vietiin sairaalaan, jossa todettiin keskenmeno. Sen jälkeen hän alkoi juoda. Työssäkään kukaan ei estänyt juomista. Ei ennen viime viikkoa, jolloin tuli potkut. Nainen oli juuri alkanut tapailla erästä miestä, joka on mukana kirkon vapaaehtoistyössä. Tänään minun pitäisi käydä naisen luona, koska hän ei ole kuullut miehestä moneen päivään ja hänelle on tulossa liian musta hetki. Tarvitaan enkelin apua.

Vanha nainen oli kuunnellut hiljaisena ja hänen silmiinsä olivat ilmestyneet kyyneleet.
- En tuosta tarinasta aivan tarkkaan tunnista etsimääsi naista. Tässä talossa asuu niin paljon yksinäisiä ihmisiä, joiden kanssa tulee vain tervehdittyä tavattaessa.
- Täytyy sitten vain jatkaa etsimistä, enkeli sanoi ja nousi ylös nojatuolista. Se taitteli huovan kauniisti tuolin nojalle ja käveli vanhan naisen luokse pöydän ääreen, mihin tämä oli siirtynyt niistämään nenäänsä ja kuivaamaan silmiään.
- Kiitos teille kuitenkin. Oli ihanaa ja lämmittävää saada hetki istua täällä kotonanne, nyt tunnen jälleen jaksavani jatkaa. Voihan katsokaas enkelilläkin olla huono päivä. Ja minulle kyllä painotettiin, että ensimmäinen kerta olisi aina vaikein, omat muistot ovat vielä liian tuoreita. Mutta kiitos teidän apunne, jaksan jälleen.

Enkeli ojensi kätensä vanhalle naiselle, joka tarttui siihen kaksin käsin. Sitten nainen yllättäen otti pikkuenkelin halaukseensa. Ihana lämpö levisi vanhaan naiseen pienen enkelin hennosta olemuksesta.
- Kiitos vain itsellesi, kiitos että sain olla tarpeellinen. Toivottavasti löydät etsimäsi, ennen kuin on myöhäistä. He irtautuivat hitaasti halauksesta. Samassa enkeli näki naisen pöydälle tipahtaneen postikortin. Se hymyili ja poistui.

Nainen katseli ympärilleen hämmentyneenä ja huomasi sitten postikortin. Hän alkoi etsiä tohveleitaan ja puki naulakosta villatakin yöpaitansa päälle. Hän otti avaimet ja lähti kipuamaan portaita ylöspäin. Tultuaan oikealle ovelle hän hetken emmittyään soitti ovikelloa. Sisältä kuului pientä kolistelua. Vanha nainen soitti uudestaan. Sitten tuntui ilmavirta, kun sisäovi avattiin.
- Kuka siellä ? kuului vaimea kysymys.
- Alakerran naapuri, minulla on teille kuuluvaa postia. Alkoi kuulua lukon rapsahtelua. Kun ovi aukesi vanha nainen näki edessään naapurinsa aamutakki päällään. Ilman meikin häivääkään, upeat punaiset hiukset likaisina roikkuen, silmät punaisiksi turvonneina.
Teille kuuluva postikortti oli vahingossa jaettu minun luukkuuni, tuon asunnon numeron vuoksi. Vanha nainen piti korttia kädessään.
- Ei teidän olisi tarvinnut sitä erikseen tuoda, naapuri sanoi.
- Mutta, kun tuo enkeli sanoi… vanha nainen aloitti, mutta naapurin katsoessa häntä ihmetellen, lopetti. Vanha nainen vilkaisi taakseen rappuun, enkeli ei enää ollut siinä.
- Niin tai, minusta tuntui, että tämän kortin haluaisitte lukea heti.
Aamutakkinen naapuri katsahti korttia ja jokin syttyi hänen silmissään. Hän otti kortin vanhan naisen kädestä varoen ja pitäen sitä lähellä kasvojaan näytti tavaavan korttiin kirjoitettuja sanoja moneen kertaan. Sitten hänen alistuneen vahamaiset kasvonsa yhtäkkiä näyttivät kuin sulavan ja poskipäihin ilmestyivät pienen pienet punertavat kohdat.
Kiitos, ette tiedäkään miten tärkeä kortti tämä minulle on. Nainen katseli ensimmäisen kerran vanhusta hieman tarkemmin.
- Tehän asutte tässä minun alapuolellani, ollaan aina välillä nähty rapussa. Toivottavasti tästä ei ollut teille liikaa vaivaa, näin jouluvalmistelujen aikaan. Kutsuisin teidät mielelläni kahville, mutta en ole oikein ehtinyt tehdä mitään ostoksia. Työkiireitä. Nainen käänsi katseensa hetkeksi.
- Niin, oikeastaan ei ole mitään työtä, olen kai vain ollut vähän alamaissa. Ei tuo joulun laittaminen ole tullut mieleen. Vanha nainen kosketti ovensuussa seisovan nuoremman naisen käsivartta.
- Mitäs jos tulisitkin tuonne alakertaan. Ei minullakaan siellä mitään erikoista ole, mitä nyt yksinäinen ihminen turhia. Mutta kahvit keitän ja jos aamulla leivotut tähtitortut maistuvat.
- Mitenkäs minä nyt… nuori nainen sipaisi sotkuisia hiuksiaan, otti sitten hattuhyllyn päältä kirjavan huivin, piilotti huolellisesti kaikki hiuksensa sen alle ja laittoi jalkoihinsa kauniit silkkiset aamutossut. Sitten hän otti käsilaukustaan avainnipun.

- No jos minä voin tulla tällä lailla.
- Totta kai voit.
Naiset kapusivat peräkanaa alas portaita puhuen hiljaisella äänellä, kaksi ihmistä yöpaidoissa ja aamutohveleissa keskellä kiireisintä joulunaluspäivää.
- Toivottavasti kukaan naapuri ei tule vastaan, vanhempi nainen sanoi ja samassa he tirskahtivat yhtäaikaisesti.

Kumpikaan ei huomannut ylemmällä tasanteella rappukuiluun kurkkivia pienen enkelin hymyileviä kasvoja.

1 kommenttia:

    http://koti.phnet.fi/petripaavola/enkelinilmoitus.html

    Todella jännä enkelin ilmoitus ja ilmestyminen!

     

Blogger Templates by Blog Forum