Henki minussa
20.5.2008 by Katili
Haluaisin hetkeksi lainata silmiänne. Kas noin. Tuossa erikoisleveällä vuoteella näette ihmisen vartalon. Kietoutuneena lakanaan hän on täydessä unessa. Hiukset leviävät suloisena sotkuna tyynylle. Ja katsokaa, hänen suunsa on pysähtynyt onnelliseen hymyyn. Hän ei enää ole nuori. Aika näkyy tuolla pilkistävän käsivarren löysyydessä, tuolla leuan alle kerääntyneessä heltassa. Vuodet ovat merkinneet viivoja noille levollisille kasvoille, kulmakarvojen väliin se on piirtänyt voittonsa merkin. Jos sallitte, pyydän teitä mukaan pienelle matkalle tuon nukkujan sisäiseen maailmaan. Mutta ensin pieni varoituksen sana. Kaikki käy nopealla vauhdilla ja saatatte jopa pelästyä joissain kohdin. Voi kuitenkin vakuuttaa, ettei kokemuksesta aiheudu mitään vaaraa pelkälle katselijalle. Siis lähtekäämme.
Hänen pieni siniseksi värjäytynyt kätensä poimii mustikoita emaliseen mukiin. Kirkkaalla äänellä hän laulaa metsän huminan keskellä. Muki täyttyy ja liikkeet nopeutuvat. Äiti odottaa hellan vierellä. Hän rientää kiireisin askelin tuttua polkua pitkin ja saapuu korkean mäen laelle. Alhaalla kulkee monikaistainen moottoritie, jonka ylitse johtavat monet sillat. Mäen päällä on sisäänkäynti. Hänen mielensä on itkuinen, mutta hän astuu katettuun käytävään. Kävely on hankalaa, koska alustana on vain junaradan muhkeita lankkuja. Niiden välistä näkyy alla virtaava tulvavesi. Hän katsoo ulos ja vesi lainehtii pelloilla ja metsien reunoilla. Vähän matkan päässä on suuri koski, jossa kuohut syöksyvät eri suunnista. Tunnelin pää häämöttää ja hän konttaa katuvalon loisteessa. Polvet kastuvat sammaleessa ja hän nousee seisomaan vieraan kauppakeskuksen aukiolla. Suojaten käsin alastomuuttaan hän menee lähimmän kaupan ovelle ja sisällä näkyvät hankalat kierreportaat pimeässä. Hän kipuaa niitä pitkin. Ylhäällä on tangoittain vaatteita ja hänen työtoverinsa kiiruhtavat hänen ohitseen virallisen näköisinä matkalla johtajan pimeään huoneeseen. Tullessaan vaatteiden luo hän alkaa sovittaa lenkkareita ja näkee erään entisen ystävän istumassa ylätasanteella. Ystävä vinkkaa ja näyttää, että pitää olla hiljaa. Portaissa on vain muutama askel ja hän raahautuu vatsallaan odottavien jalkojen juureen. Samassa hänen ympärilleen kiedotaan käsiä ja hän itkee ilosta päästyään ystäviensä keskelle. Kaikki pitävät käsissään hänen kirjoituksiaan ja tuossa hymyilee hänen tyttärensä ylpeänä. Tuossa äiti silmät kyynelissä.
Hyvät ihmiset, vaistoan jo heräämisen ajan olevan lähellä, joten on aika palata tähän huoneeseen. Toivon kuitenkin sisimmässäni teidän nähneen jotain tämän henkilön sisällä olevasta hengestä. Ja lopuksi lienee paras tunnustaa, kyllä, minä olen tuo henkilö. Joten kiitän kaikkia matkustajia ja toivon näkeväni teidät aina silloin tällöin täällä ja miksei myös, jos rohkeutenne riittää, tuolla henkien maailmassa.
Hänen pieni siniseksi värjäytynyt kätensä poimii mustikoita emaliseen mukiin. Kirkkaalla äänellä hän laulaa metsän huminan keskellä. Muki täyttyy ja liikkeet nopeutuvat. Äiti odottaa hellan vierellä. Hän rientää kiireisin askelin tuttua polkua pitkin ja saapuu korkean mäen laelle. Alhaalla kulkee monikaistainen moottoritie, jonka ylitse johtavat monet sillat. Mäen päällä on sisäänkäynti. Hänen mielensä on itkuinen, mutta hän astuu katettuun käytävään. Kävely on hankalaa, koska alustana on vain junaradan muhkeita lankkuja. Niiden välistä näkyy alla virtaava tulvavesi. Hän katsoo ulos ja vesi lainehtii pelloilla ja metsien reunoilla. Vähän matkan päässä on suuri koski, jossa kuohut syöksyvät eri suunnista. Tunnelin pää häämöttää ja hän konttaa katuvalon loisteessa. Polvet kastuvat sammaleessa ja hän nousee seisomaan vieraan kauppakeskuksen aukiolla. Suojaten käsin alastomuuttaan hän menee lähimmän kaupan ovelle ja sisällä näkyvät hankalat kierreportaat pimeässä. Hän kipuaa niitä pitkin. Ylhäällä on tangoittain vaatteita ja hänen työtoverinsa kiiruhtavat hänen ohitseen virallisen näköisinä matkalla johtajan pimeään huoneeseen. Tullessaan vaatteiden luo hän alkaa sovittaa lenkkareita ja näkee erään entisen ystävän istumassa ylätasanteella. Ystävä vinkkaa ja näyttää, että pitää olla hiljaa. Portaissa on vain muutama askel ja hän raahautuu vatsallaan odottavien jalkojen juureen. Samassa hänen ympärilleen kiedotaan käsiä ja hän itkee ilosta päästyään ystäviensä keskelle. Kaikki pitävät käsissään hänen kirjoituksiaan ja tuossa hymyilee hänen tyttärensä ylpeänä. Tuossa äiti silmät kyynelissä.
Hyvät ihmiset, vaistoan jo heräämisen ajan olevan lähellä, joten on aika palata tähän huoneeseen. Toivon kuitenkin sisimmässäni teidän nähneen jotain tämän henkilön sisällä olevasta hengestä. Ja lopuksi lienee paras tunnustaa, kyllä, minä olen tuo henkilö. Joten kiitän kaikkia matkustajia ja toivon näkeväni teidät aina silloin tällöin täällä ja miksei myös, jos rohkeutenne riittää, tuolla henkien maailmassa.
