Herra Eminem ja kauhea akka

Olen kuunnellut Eminemiä eli herra Mathersia korvalappu-CD:stäni jo kohta kaksi kuukautta joka aamu matkalla työhöni käytännöllisten, tasapainoisten ja aikuisten ihmisten toimistoon. Edistysmieliselle lapselleni olen kertonut ihastumisestani Eminemin taistelumieltä synnyttävään ja ylläpitävään lyriikkaan. Ja että silmiäni kovasti miellyttää herra Mathersin kriminaalihko, mutta pehmolelun kaltaisesti vaikuttava ulkonäkö. Äidilleni sen sijaan en ole sanonut mitään. Enkä naapurin rouvalle. Enkä työväenopiston kurssitovereille. Enkä esimiehelleni. En kerro, koska tahdon vastata omista tekemisistäni edelleen ihan itse, ilman apua mukavilta miehiltä valkoisissa takeissaan. Ja lääkkeeni tahdon hankkia ilman reseptiä. Ihan itse.

En vain voi mitään sille, että kun Eminemin suloääni sanoo ”josset tykkää mun jutusta niin haista vee” tai ”näkemiin, narttu teit niin väärin” se jotenkin lataa uutta voimaa kestää kaikki nuo inharealistiset ja uuvuttavat OyKuinkaMonesIhanSamaAb – Osastopäällikkö –Tulosyksikönvuositavoite – Juoruakkalauma - Asiakaspalvelukeskeisyys-Blondivitsi – Ylityökielto – Lama – Kehityskeskustelu - Meidäntyttöottaakopion – PikkujouluristeilyTallinnaan – Pomokatsookelloon – jutut. Olen kuunnellut niitä nyt jo 33 vuotta. Tulee korvasta ulos. Korva, niin kuin ehkä moni tietääkin, on se elin, jonka päällä istutaan ja josta usein tulevat päälliköiden parhaimmat ideat. Missä Eminem oli silloin kun minä olin nuori (siis aika äskettäin) ?

Varmasti hän pitäisi minusta, jos tavattaisiin. Olisimme ihan samanlaiset. Minunkin tekee mieli ravistella terrierin lailla niitä, jotka ovat olleet tuhmia minulle joskus. Minujakin on tuhansia samannäköisiä ja –kokoisia. Ja kaikki ne yrittävät väittää, hiukset saman punaisiksi värjättyinä, samanlaiset jokasäännilkkurit jaloissaan, vyötäröt samalla lailla pömpöttäen, olevansa se ainoa oikea keski-ikäinen naishenkilö. Minäkin kirjoitan runoja, niin että heippa vaan herra Eminem, tässä sinulle tosi syvältä. Siis sydämestä.

Joo mä oon kohta melkeen viiskyt vee.
Oon aika sikaläski akka, muttei haittaa tee.
Ja tää harmaakiharainen nuppi tän läskikasan yllä
on koko ajan jossain v...n kuussa kävelyllä.
Mullon rahaa niinku roskaa
ostan sillä kaikkee moskaa.
On vitamiinit, ryppyvoide, rohdoskaupan piikki.
Mä oon divareissa vaeltava kuuskytlukufriikki.
Kaupungilla mummokuume grillaa koko kroppaa,
hiki valuu housuihin ja ajatukset stoppaa.
Menopaussi multa kohta sielun ottaa,
estrogeenit luikkii lujaa musta karkuun.
En tiedä enää mikä on mun luuloo, mikä totta,
usein alan ilman syytä kovaan ääneen parkuun.

terveisin MC Menopaussi

0 kommenttia:

Blogger Templates by Blog Forum