Itse
20.5.2008 by Katili
-Minä itte! lausahdin heti, jo kauan ennen kuin osasin sanoa mäki, minulle se oli näki. Aina korjailtiin, eivätkö ne tajunneet, äitikään, että se oli näki. Ostivat sitten minulle nahkaiset valjaat, kun olin niin mahdoton. –Minä itte! siinä sitten raahauduin mahallani muutamia kilometrejä päivittäin, olisivat edes pyörät laittaneet. Päiväunet nukuin ulkona. Siinä äiti armas sitten kanteli keskitalvella pinnasängyn pihalle, ikkunan alle ja minä siellä tyytyväisenä kuorsasin lumen kutoessa paksun peiton päälleni. Äiti kävi työssä ja minä jäin alakertaan hoitoon. Vanha setä ja täti saivat kunnon kyytiä. Ja minä kartutin aistielämyksiäni saippuan maulla. Eivät tahtoneet enää hoitaa pidempään. Lähellä oli rouvasihminen, joka maksua vastaan hoiti naapuruston työläisperheiden lapsukaisia. Kaikilla oli siellä tosi mukavaa, lauloivat ja leikkivät puun ympärillä. Minä seisoin puuta vasten. Köytettynä puuhun pyykkinarulla. En jäänyt siihen paikkaan enää hoitoon, kun äiti näki minut köytettynä.
Minun piti olla kiltisti ja hiljaa, kun äiti nukkui yövuoron jälkeen. Hiljaa minä ainakin olin. lapoin kotihellan tuhkat siististi tuhkalapiolla liinavaatepiirongin laatikoihin ja suljin ne sitten varovasti. Piiskaa tuli, kun jäin kiinni, siihen aikaan ei vesi tullut eikä mennyt. Leikin poikien kanssa poikien leikkejä. Aina oltiin jekkuilemassa ja karkuteillä. Välillä tulin kotiin koko kylki vereslihalla, kun oltiin ajettu kelkalla päin sementtistä siltarumpua. Olin halunnut neekerinuken lahjaksi. Ystävällismieliset vanhempani yrittivät osoittaa minulle, että olin tyttö ja paketista kuoriutui kaunis, vaaleakiharainen prinsessanukke. Lähdin siitä heti tuoreeltaan sitten leikkimään sen kanssa. Pihalla oli sopivan kokoinen rapalätäkkö, johon riisuin prinsessahepeneet ja lopuksi annoin nukelle piristävän mutakylvyn. Eipähän enää tuijotellut sinisilmillään, ne menivät lukkoon. Seuraavana jouluna paketista tuli Bimbo-neekerinukke, sillä oli hiukset samaa muovia kuin nukkekin, värjätty vain mustiksi.
Kertoi minä itse. Vieläkin.
Minun piti olla kiltisti ja hiljaa, kun äiti nukkui yövuoron jälkeen. Hiljaa minä ainakin olin. lapoin kotihellan tuhkat siististi tuhkalapiolla liinavaatepiirongin laatikoihin ja suljin ne sitten varovasti. Piiskaa tuli, kun jäin kiinni, siihen aikaan ei vesi tullut eikä mennyt. Leikin poikien kanssa poikien leikkejä. Aina oltiin jekkuilemassa ja karkuteillä. Välillä tulin kotiin koko kylki vereslihalla, kun oltiin ajettu kelkalla päin sementtistä siltarumpua. Olin halunnut neekerinuken lahjaksi. Ystävällismieliset vanhempani yrittivät osoittaa minulle, että olin tyttö ja paketista kuoriutui kaunis, vaaleakiharainen prinsessanukke. Lähdin siitä heti tuoreeltaan sitten leikkimään sen kanssa. Pihalla oli sopivan kokoinen rapalätäkkö, johon riisuin prinsessahepeneet ja lopuksi annoin nukelle piristävän mutakylvyn. Eipähän enää tuijotellut sinisilmillään, ne menivät lukkoon. Seuraavana jouluna paketista tuli Bimbo-neekerinukke, sillä oli hiukset samaa muovia kuin nukkekin, värjätty vain mustiksi.
Kertoi minä itse. Vieläkin.
