Kahden kupin kunkku
20.5.2008 by Katili
Mä olen Emppu Laine. Ihan tavallinen urospitoinen elävä. Mun nimi on siitä erikoinen, että se taipuu eri tavalla kuin normaali etu- ja sukunimi. Siis jos se olisi normaali Emppu Laine, niin maailma hymyilisi Empulle tai flaksi kävisi Laineen pojalle. Mutta mun elämässä kaikki tapahtuu Emppu Laiselle. On mulla muitakin nimiä, mutta niistä olisin mielellään puhumatta.
Kello on viittä vaille seitsemän aamulla ja mun vierustoveri kuorsaa jyrämäisen unettavalla hinurisaundilla. Ette muuten usko miten tässä ison ihmisen kyljessä on lämmintä ja turvallista koisia. Ainoa vaan, että kohta toi Valittujen Palojen maailmanaikakello alkaa pimputtaa sitä karseeta Home on the Ranchia, vai mikä ikinä lieneekin. No niin, nyt se soi. Täytyy olla tarkkana noitten sen ketaroiden kanssa, kun ne kohta kahahtaa hereille ja se tökkäsee kellon hiljaiseksi. Se tönäsee mua, kun se nousee istumaan sängyn laidalle. Mutta tänään sentään tulee paijausta ja sanotaan huomenta. Patja tärähtää, kun se kuopasee pystyyn ja poistuu kylppärin suuntaan. En mä enää viitti juosta perässä niin kuin nuorempana, nyt mä vaan venyttelen ja käännän kylkeä. Keittiöstä kuuluu hellan levyn naksahdus ja vesi lorisee kahvipannuun. Suljen silmät ja työnnän tassut pitkälle eteenpäin. Mun aamiaisen vuoro on tulee myöhemmin.
Sillä on jotain oudolta lemuavaa leivän päällistä. Tuoksahtaa itse asiassa aika mielenkiintoiselta. Tulee mieleen roskis. Roskapusseihin ei nykyään pääsekään käsiksi, se on oppinut pitämään ne hattuhyllyn naulassa ennen ulos menoaan. Nyt se tulee hakemaan rillit ja kirjan, otanpas rennon asennon, jos vaikka saisi kehuja. Höh. Yöpaidan helma vain hulmahti, taitaa olla niitä aamuja, jolloin on niin kiire, niin kiire. Mutta ei, pakko lähteä tyhjentämään lastia. Mutta ensin kunnon venytys ja sulava liukuminen lattialle ja häntä kohti kattoa. Vitsi mä oon notkee. Mars vaan hitaasri ja arvokkaasti nenää puuteroimaan. Ups ! taitaakin tulla koko meikki.
Tossa se istuu ja hörppii kahviaan. Veskissä on lievä tungos, kumma ettei se taaskaan ei huomannut mitään, saatikka sitten poista tästä vadista jotain. Nyt taas tarttu se viimeinen tuloste, ei irtoa vaikka pinnistän. Sou-wat, tossa on siistiä klinkkeriä ja sininen matto. Pyyhkiminen on taitolaji. Kivat ruskeet raidat. Saattaa nousta älämölö. Nyt olisi varmaan korkea aika tehdä eka tsekkaus ruokapaikalle. Kaksi kuppia paikalla. Toinen täynnä tyhjää , toinen puolillaan nestettä. Latkin äänekkäästi vähän vettä. Ei mitään vaikutusta, siis vaiheeseen kaksi. Ääniä. Krrhh. Tuntuupa kurkku kuivalta. Ei ku menoksi.
Tässä sen jalan vieressä on hyvä mesta esittää kysymys. Samalla voi nuohaista kostealla nenällä paljaaseen nilkkaan.
”Mrauh, krrrr.” Nyt lähti.
”Mitäs se kissapappa ? Huomenta Eemeli Emppulainen.” ja kättä päälle.
”Krrjauh, srrrr.” Toi oli aika onneton.
”Jokos sulle pitää laittaa aamupalaa.” Hei ! Tänään menee putkeen, se nousee tuolista ja menee. . . keittiöön, jippii ! Ei, se laittaa sittenkin vaan leipälautasen tiskipöydälle. Pistän lisää volyymia peliin.
”Mrjauu !!” No nyt on oikeat elkeet, oikea kaappi ja mitä ihanaa musiikkia korvilleni pahvipaketin rapina onkaan. Muroja kuppiin. Laskeekohan se ne kappaleittain. Neljä joka tassulle. Mikä siinä muuten on, ettei aamulla voi saada kunnon kanaa kastikkeessa ? Okei, mä yritän viestittää. Murheellinen ilme viiksiin ja sitten mä tuijotan noita kupissa olevia kikkareita tyhjin silmin, niin kuin ne olisi puuta tai muovia. Ei se helly, näyttää vaan sormella sitä kuivamuonaa ja sanoo ”siinä on sun aamiainen, syöpäs nyt, jos kerran on nälkä” ja lähtee aamupesulle. Laskeudun oikeaan asentoon ja alan pistellä. Hirvee meteli näistä lähtee heti aamulla. Ja niin lähtee tosta yhdestäkin, kun se kuuraa niitä vauhtiraitoja lattiasta.
Aika pedata. Hyppään ensin lakanalle, kun se ottaa peiton. Häätö tulee. Mutta aika hellä kuitenkin. Odotan rauhassa lattialla, kun peitto on venytelty paikalleen ja se kääntyy ottamaan tuolin selustalta päiväpeitettä. Ja siinä minä rötkötän maha kohti kattoa, keskellä petausaluetta. Yleensä se ei voi vastustaa mahan näyttämistä. Ei nytkään. Iso emäntäni istahtaa sängyn laidalle päiväpeite sylissään ja alkaa leperrellä. Oikeastaan aika kivaa, mutta mä tiedän, että aamulla aika on rahaa ja lellittely loppuu lyhyeen. Hyppään omaan tuoliini. Kun se on laittanut kengät jalkaan ja kopistelee vielä sulkemassa ikkunoita ja tarkistamassa keittolevyn ei kannata pyöriä jaloissa. Voi tehdä kipeetä. Ovelta se huikkaa vielä ”Moido Emppu, äiti menee hankkimaan lisää muonarahaa, nähdään illalla.” Ovi kolahtaa ja alkaa pitkä ja rauhallinen päivä.
Tämä kertomus on syntynyt edesmennen kissani Empun innoittamana.
Kello on viittä vaille seitsemän aamulla ja mun vierustoveri kuorsaa jyrämäisen unettavalla hinurisaundilla. Ette muuten usko miten tässä ison ihmisen kyljessä on lämmintä ja turvallista koisia. Ainoa vaan, että kohta toi Valittujen Palojen maailmanaikakello alkaa pimputtaa sitä karseeta Home on the Ranchia, vai mikä ikinä lieneekin. No niin, nyt se soi. Täytyy olla tarkkana noitten sen ketaroiden kanssa, kun ne kohta kahahtaa hereille ja se tökkäsee kellon hiljaiseksi. Se tönäsee mua, kun se nousee istumaan sängyn laidalle. Mutta tänään sentään tulee paijausta ja sanotaan huomenta. Patja tärähtää, kun se kuopasee pystyyn ja poistuu kylppärin suuntaan. En mä enää viitti juosta perässä niin kuin nuorempana, nyt mä vaan venyttelen ja käännän kylkeä. Keittiöstä kuuluu hellan levyn naksahdus ja vesi lorisee kahvipannuun. Suljen silmät ja työnnän tassut pitkälle eteenpäin. Mun aamiaisen vuoro on tulee myöhemmin.
Sillä on jotain oudolta lemuavaa leivän päällistä. Tuoksahtaa itse asiassa aika mielenkiintoiselta. Tulee mieleen roskis. Roskapusseihin ei nykyään pääsekään käsiksi, se on oppinut pitämään ne hattuhyllyn naulassa ennen ulos menoaan. Nyt se tulee hakemaan rillit ja kirjan, otanpas rennon asennon, jos vaikka saisi kehuja. Höh. Yöpaidan helma vain hulmahti, taitaa olla niitä aamuja, jolloin on niin kiire, niin kiire. Mutta ei, pakko lähteä tyhjentämään lastia. Mutta ensin kunnon venytys ja sulava liukuminen lattialle ja häntä kohti kattoa. Vitsi mä oon notkee. Mars vaan hitaasri ja arvokkaasti nenää puuteroimaan. Ups ! taitaakin tulla koko meikki.
Tossa se istuu ja hörppii kahviaan. Veskissä on lievä tungos, kumma ettei se taaskaan ei huomannut mitään, saatikka sitten poista tästä vadista jotain. Nyt taas tarttu se viimeinen tuloste, ei irtoa vaikka pinnistän. Sou-wat, tossa on siistiä klinkkeriä ja sininen matto. Pyyhkiminen on taitolaji. Kivat ruskeet raidat. Saattaa nousta älämölö. Nyt olisi varmaan korkea aika tehdä eka tsekkaus ruokapaikalle. Kaksi kuppia paikalla. Toinen täynnä tyhjää , toinen puolillaan nestettä. Latkin äänekkäästi vähän vettä. Ei mitään vaikutusta, siis vaiheeseen kaksi. Ääniä. Krrhh. Tuntuupa kurkku kuivalta. Ei ku menoksi.
Tässä sen jalan vieressä on hyvä mesta esittää kysymys. Samalla voi nuohaista kostealla nenällä paljaaseen nilkkaan.
”Mrauh, krrrr.” Nyt lähti.
”Mitäs se kissapappa ? Huomenta Eemeli Emppulainen.” ja kättä päälle.
”Krrjauh, srrrr.” Toi oli aika onneton.
”Jokos sulle pitää laittaa aamupalaa.” Hei ! Tänään menee putkeen, se nousee tuolista ja menee. . . keittiöön, jippii ! Ei, se laittaa sittenkin vaan leipälautasen tiskipöydälle. Pistän lisää volyymia peliin.
”Mrjauu !!” No nyt on oikeat elkeet, oikea kaappi ja mitä ihanaa musiikkia korvilleni pahvipaketin rapina onkaan. Muroja kuppiin. Laskeekohan se ne kappaleittain. Neljä joka tassulle. Mikä siinä muuten on, ettei aamulla voi saada kunnon kanaa kastikkeessa ? Okei, mä yritän viestittää. Murheellinen ilme viiksiin ja sitten mä tuijotan noita kupissa olevia kikkareita tyhjin silmin, niin kuin ne olisi puuta tai muovia. Ei se helly, näyttää vaan sormella sitä kuivamuonaa ja sanoo ”siinä on sun aamiainen, syöpäs nyt, jos kerran on nälkä” ja lähtee aamupesulle. Laskeudun oikeaan asentoon ja alan pistellä. Hirvee meteli näistä lähtee heti aamulla. Ja niin lähtee tosta yhdestäkin, kun se kuuraa niitä vauhtiraitoja lattiasta.
Aika pedata. Hyppään ensin lakanalle, kun se ottaa peiton. Häätö tulee. Mutta aika hellä kuitenkin. Odotan rauhassa lattialla, kun peitto on venytelty paikalleen ja se kääntyy ottamaan tuolin selustalta päiväpeitettä. Ja siinä minä rötkötän maha kohti kattoa, keskellä petausaluetta. Yleensä se ei voi vastustaa mahan näyttämistä. Ei nytkään. Iso emäntäni istahtaa sängyn laidalle päiväpeite sylissään ja alkaa leperrellä. Oikeastaan aika kivaa, mutta mä tiedän, että aamulla aika on rahaa ja lellittely loppuu lyhyeen. Hyppään omaan tuoliini. Kun se on laittanut kengät jalkaan ja kopistelee vielä sulkemassa ikkunoita ja tarkistamassa keittolevyn ei kannata pyöriä jaloissa. Voi tehdä kipeetä. Ovelta se huikkaa vielä ”Moido Emppu, äiti menee hankkimaan lisää muonarahaa, nähdään illalla.” Ovi kolahtaa ja alkaa pitkä ja rauhallinen päivä.
Tämä kertomus on syntynyt edesmennen kissani Empun innoittamana.
